Leipomispäivä

Sukuumme on syntynyt pieni tyttö ja hän sai tänään nimensä. Iso-tätsynä halusin osallistua juhlaan leipomalla ihanaisia pikkuleipiä. Tämä aluevaltaus on minulle aivan uusi, jos joulupipareiden tekemistä ei huomioida. Muistan leiponeeni esikoiseni ristiäisiin lusikkaleipiä, pienokaisen kummitädin Minnan ohjeesta ja lapsen isän toiveesta. Minna on enkeli-kummi. Yhä muiselen hänen kotitalousopettaja-neuvojaan, ja etsin ohjekansiosta häneltä saamiani ohjeita.

Leipominen on rentouttavaa. Kulunut aika tulee näkyväksi ja maistuvaksi. Itse tehty makea kuin myös suolainen on mielestäni huomattavasti kaupallista paremman makuista. Yksi huono puoli on: maistuvat liian hyvin. Siedätän kuitenkin itseäni ja harjoittelen kohtuutta herkkujen napostelussa. Viime aikoina olen nauttinut hiivataikinan vaivaamisesta. On ihanaa tuntea sormenpäissä syntyvä sitko. Se antaa aavistuksen kuohkeasta lopputuotteesta. Kohotuksen onnistuminen ilahduttaa. Uunituore sämpylä tai pulla maistuu aivan uskomattoman hyvälle.

Juhlaan lupasin kuitenkin pikkuleipiä - halusin haastaa itseni. Kokeilla, onnistuisinko? - Miksen onnistuisi, vakuutin itselleni.

Ystäväni Minnan lempipikkuleipä oli Herrasväen pikkuleipä. Niitä tehdessäni yhteiset ystävyyden hetket virtasivat mielessäni, olihan eilen, leipomispäivänä, Ystävänpäivä. Minnaa voisi kutsua perheemme haltiakummiksi. Paljon hyviä muistoja kymmenen vuoden yhteiseen ystävyyteemme aikaan kertyi. Herraskaisen taikina oli haastavaa käsitellä, niin murenevaa. Mutta suostutellen taikina antautui. Tasalaatuinen paistotulos vaatii tarkkuutta ja silmää, useampaa pellillistä valmistaessa.

Appelsiinimehulla maustettu tiikerikakku piti myös valmistamani. Keskittymiseni kuitenkin herpaantui ja sekoitin kaakaojauheen koko jauhomäärään. Niinpä pilkoin tummaa minttusuklaata taikinaan ja syntyi mehevä suklaakakku. - Maistui juhlaväen pienille pojille :) Sainpa kehujakin kysymyksella: "Onko hyvää?"

Maku-lehden sivustolta oli myös toinen pikkuleipä-ohjeeni: Vaniljatäytekeksi. Lunni leipoo - blogisivustolla tulen varmaan vierailemaan jatkossakin. Keksi-osa oli paistettuna hyvin rapea, lähes hauras käsiteltävä. Koska en ollut aivan varma säilyttäisivätkö keksit jääkaapissa rapeutensa täyttämisen jälkeen, vein ne rasiassa viileämpään varastotilaan. Hyviä olivat vielä juhlassakin

Kolmanneksi keksiksi valitsin suklaa-cookien . Tätä taikinaa ei tarvinnut levähdyttää jääkaapissa, vaan sekoituksen jälkeen  lusikalla suoraan pellille. Hiukkasen liian iso on 15 ml mitalla tehdyt keksit valmiina - seuraavalla kerralla pienemmän kokoisia lusikallisia.

Tyttäreni heräsi ensimmäisten valmiiden keksien aikaan. Hän mielellään toimi makutuomarina. Suklaa-cookiet saivat tuomion liian aikuismaisella maullaan- käytän leipomisessa aina tummaa suklaata. Hänen mielestään se on liian vahvaa maultaan. Vaniljatäytekeksit olivat voisia - toden totta. Menettelivät , mutta hajosivat hänen mielestään liian helposti. Herrasväen pikkuleipiä hän ensin moitti kuiviksi, mutta niihin hän taisi tykästyä eniten.

Kyllä oli mukava aloittaa leipominen hiljaisessa talossa ja lopetella tyttären jutustellessa keittiön pöydän ääressä seuraten touhujani. Muistoihini palautuu äitini leipomispäivät kotona tai Maija-tädin luona - naisten jutustelua arjen touhujen ääressä. - Sitä minäkin.