Kässehtien

Jouluviikon sunnuntaina, ensimmäisenä lomapäivänä syyslukukauden jälkeen, aikataulutin joulun alusaikaa, jotta ehtisin saada joulun valmiiksi. Pyysin perheeni apua, koska halusin välttää yliväsymystä ja marttyyri-äitiyttä. - Tiesin töitä riittävän kaikille, vaikka monet työt menisivät kätevimmin minun tekemänäni. Perhe kyseli, mitä kaikkea olisi ohjelmistossa. Ensimmäisten joukossa mainitsin saunan pesun, jonka tyttäreni kyseenalaisti täysin. Miksi ihmeessä se pitäsi pestä. - No, koska niin vain on tehty iät ja ajat: joulusaunan kuuluu olla putipuhdas.

"Elä höyryä" -ohjeen sain tuttavaltani -ehdithän saunan pestä vaikka uudeksi vuodeksi. Maanantaiaamun kirkkaana hetkenä, juuri ennen ylösnousua, päätin noudattaa saamani rintanapin ohjeistusta. Miksi ihmeessä lähtisin suorittamaan joulua, kun sitä ei minulta kukaan muu odota kuin minä itse. Tuntui hyvältä kuulla puolison kannustus töiden toppuutteluun. " Ehitään me. Istuhan hetkeksi ja jatketaan sitten." - Ja hyvä joulu saatiin.

Oli kystä kyllä: porkkana-, lanttubataatti- ja jopa imelletty perunalaatikko. Kinkku paistettiin aatonaattona ja yöllä kokonnuimme sitä koko perheen voimin lämpöisenä maistelemaan. Paikalliselta savustajalta olen jo vuosia hakenut parasta savu- ja kylmäsavukalaa ikinä joulupöytään. Innostuin jopa itse tekemään, mukaillen reseptiä hiukan, kastikkeen kaloille. Suosittelen!

                                    Remoulada-kastike:

                                2 dl herkkumajoneesia

                                2,5 dl Creme Fraichea

                                2 rkl hienoksi silputtua kaprista

                                1 maustekurkku hienona kuutiona (käytin pikkukurkkuja 5 kpl)

                                5 rkl ruohosipulia hienonettuna

                                1 rkl sinappia (konjakkisinappia joulutorilta ostettuna)

                                6 anjovisfielttä pieninä paloina

                                ripaus valkopippuria

Ulkoisten joulun perinteiden merkitys pieneni tänä jouluna - joulu on todella sisäinen olotila. Onhan meillä kaunis joulukuusi olohuonetta valaisemassa, jouluvalotkin saatiin tuomaan lämpöistä tunnelmaa ikkunoihin. Perussiistiä, ei putipuhdasta - armollista ei vaadittua. Leppoinen olisi sana joka kuvaa tämän joulun tunnelmaa. Kässehtien tässä kotosalla on mieli levännyt ja keho rentoutunut. 

Työn ilo

Vanhempani, sodan käyneet, kasvattivat työhön. Muistan hammasta purren teini-iässä järjestelleeni liinavaatekaappia, ennen kavereiden tapaamisita. Lupa tuli vasta, kun mankeloitujen lakanoiden pinot olivat suorat ja tyynyliinat olivat viikatut oikeaoppisesti.Tunnustan kuitenkin ensimmäisen harmituksen ohitettuani, nauttineeni keskittyneestä työnteosta - valmista tuli nopeasti. Tunsin myös ylpeyttä työn jälkeä katsoessani.

Kuluneella viikolla olen kokenut useina pävinä työn iloa. Arjen aherruksen keskellä on ollut useita mieltä virittäviä keskusteluja, jotka ovat saaneet aikaan energialatauksen - innostuksen kipinä on iskenyt takavasemmalta keskellä vuoden pimeintä aikaa. Koen tekeväni merkityksellistä työtä ja ympärilläni on ihmisiä, jotka jakavat tämän tunteen. Tunne ei aina pukeudu suoriksi sanoiksi, mutta välittyy puheissamme välittämisenä, huolehtimisena ja edistymisestä iloitsemisena.

Tähän vuodenaikaan alkaa väsymys painaa, aamut eivät vain tunnu pimeiltä vaan ovat sitä. Lunta ei ole satanut heijastamaan vähäistä valoa, vaan pilvinen taivas ja jäinen musta tie saavat hartiat jo menomatkan kiireessä jännittymään. Kiireinen aloitus työpaikalla on minulle arkea, mutta pian huomaan työn imaisseen minut mukaansa. Sieltä purskahtelee paineessa monenlaista, yleensä sitä tasaista arkista jorinaa. Kun on oikein hyvin maadottanut itsensä kärsivällisyyden, innostuneisuuden ja rentouden kautta, tavallinen päiväkin tuntuu menevän kuin itsestään.

Juuri nyt näen työssäni joidenkin unelmien mahdollistuvan. Asiat eivät tule luokseni sellaisessa muodossa, jota odotin, ajattelin tai jonka eteen työskentelin. On uskallettava virittää mieltään uudestaan ja uudestaan. Toivon viritystilan purkautumisenergian tuottavan uudenlaista näkymää työsaralle.

Onko työssä lupa tuntea iloa, saako sen ääneen sanoa?

"Kun käytät tuon tarmosi ittesi hyväksi, saat aikaan ihan mitä tahot"

Ystäväni, joka on tuntenut minut nuoruusvuosistani saakka lausahti vuosi sitten otsikon sanat minulle. Olin puhelimessa voivotellut saamattomuuttani oman itseni huolehtimisessa: makea maistui, ulkoiluun ei aikaa löytynyt. Vaatteet kiristi ja keho kivisti. Koko elämäni olen elänyt painonhallinnan suhteen "sitku"- elämää. Vielä tulee päivä, jolloin olen normaalipainoinen tai edes lähellä niitä lukemia. Vuosikymmenet ovat vierähtäneet sitä päivää tavoitellessa enemmän tai useimmiten vähemmän aktiivisesti.

Nyt olen päättänyt katsella omaan hyvinvointiani eri tavoin.  Tiedän paljon oikeanlaisesta ravinnosta, nautin luonnossa liikkumisesta, työssäni pääsen ajoittain flow-virtaan, rakastan ja olen rakastettu. Ei ole tarvetta sitkuilla vaan elää hetkessä ja kulkea kepein kengin kiiruhtamatta.

Ote on kiinni: kaapit kohta koluttu ja täytetty terveellisillä ruoka-aineksilla. Täysjyväviljaa ja juureksia hankittu lähiruokapiiristä. Pakastimessa on marjoja,  se mettälinnulla ja porolla vielä täydentyy. Paikallinen kalastaja täytyisi kiikaroida tuoreen kalan tuojaksi. Hyvää ruokaa siis tiedossa, mutta kohtuudella!

Kollegani kertoi puhuvansa nuorten kanssa kolmen t:n periaatteesta muutoksen aikaansaamiseksi: tieto, taito, tahto. Siinä ovat avaimet omaan hyvinvointiin ja sen lisäämiseen. Tietoa minulle on yltäkyllin kertynyt opiskelun ja harrastuneisuuden kautta.  Taitoa on ikä tuonut tullessaan, ymmärrystä ihmisestä ja elämästä yleensä. Mistä tulee tahto? Itsestä, mielen syövereistä ja kivun kautta. Sitä tavoitellessani tarvitsen hyvien ihmisten tukea, kannustusta ja rehellistä palautetta läheisiltäni.